Hyppää pääsisältöön
Kuva
Taponen. Kuva Dutch

Tuukka Taponen pisti Monzassa lapun lattiaan ja nousi hetkessä kärjen tuntumaan – hieno kilpailu toi lohtua vaikeaan kauteen

Teksti
6.9.2026

Tuukka Taponen otti F3-kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Italian Monzassa hyvän startin ja onnistui nousemaan muutaman pykälän. Kahdeksannesta ruudusta pitkään kilpailuun startannut Taponen onnistui välttämään osumat, mutta sitten hän ajoi yhden mutkan leveäksi ja joutui antamaan pari sijaa periksi.

Taponen ajoi seitsemäntenä, ja kun hetkeksi radalle otettu turva-auto poistui, Taponen aloitti nousun. Ohitukset menivät nappiin, ja suomalainen nousi kierroksella seitsemän jo viidenneksi. Kahdeksannella kierroksella Taponen ohitti kilpailua hetken johtaneen Freddie Slaterin ja nousi neljänneksi.

Eilisessä sprinttikilpailussa Taponen nousi toiseksi, mutta osuma toisen auton kanssa pilasi kilpailun. Ensin puhkesi yksi rengas ja sen jälkeen vielä toinen. Hiilikuituosia oli jäänyt radalle, ja ne tekivät pahaa jälkeä.

Kuva

Kierroksella 10 Taponen oli neljäntenä, eikä Slater päästänyt häntä helpolla. Hetken näytti siltä, että Taponen nousee suoraan kolmanneksi, mutta Slater piti kovaa painetta yllä takaa.

Kierroksella 11 Taponen pisti lapun lattiaan ja ohitti kaksi kuljettajaa kerralla nousten toiseksi.

Taponen pääsi jo haastamaan kärjessä ajanutta Nicola Lacortea, mutta samalla Taito Kato piti suomalaisen todella ahtaalla kolmantena. Kierroksella 14 turva-auto otettiin radalle. Taponen oli toisena, Lacorte kärjessä ja Kato kolmantena. Erot olivat hyvin pienet.

Taposella ei ollut mitään menetettävää, ja hänellä oli selkeästi isku päällä. Taponen ajoi hyvin fiksusti, mutta voitonnälkä oli varmasti kova. Auto tuntui kulkevan, kun turva-auto poistui radalta kierroksella 17.

Eroa kärkiautoon oli 0,6 sekuntia, ja 22 kierroksen kilpailussa oli vielä matkaa jäljellä. Taponen sai kolmantena ajaneeseen Katoon pienen hajuraon ja valmistautui varmasti hyökkäykseen. DRS-siipi ei ollut vielä käytössä, ja sitä odotettiin, sillä Kato oli sen ulkopuolella.

Taponen oli aivan Lacorten perässä ja lukitsi jarrut, mutta ei löytänyt ohituspaikkaa. Keltaiset liput tulivat jälleen esiin, mutta turva-autoa ei otettu käyttöön. Kilpailua oli enää pari kierrosta jäljellä.

Kilpailun loppu ajettiin tasaisesti, eikä ohitusyrityksiä nähty. Lacorte voitti, Taponen oli toinen ja Kato kolmas.

"Mahtava juttu! Viimeinkin saatiin tämä, hienoa työtä. Tämä on ollut vaikea vuosi ja viimeinkin palkintokorokkeella. Hieno juttu", Taponen sanoi tiimiradiossa. 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 7/2026