Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lauri Heinonen Kuva: Red Bull

Lauri Heinonen jatkaa ensi kaudellakin driftingin ammattilaisena mutta tulossa on suuri muutos: ”On aika aloittaa puhtaalta pöydältä”

Kuvat
11.9.2025

Drift Masters -sarjan hallitseva mestari Lauri Heinonen jatkaa ensi kaudellakin ammattilaisena, eli hän satsaa vain driftingiin. Työt perheyhtiössä saavat vielä odottaa.

”Joo, jatketaan samaan malliin”, Heinonen kertoo.

Jotain mullistavaa ja uutta on kuitenkin luvassa vuodelle 2026.

”Ollaan rakentamassa nyt uutta autoa. Se on samanmoinen kuin nykyinen, sama korimalli ja hyvin sama resepti. Mutta nykyinen auto on aikanaan rakennettu suomalaiseen driftingiin vuonna 2007, ja se on nähnyt aika monta muutosvaihetta. Nyt on aika aloittaa puhtaalta pöydältä”, porilainen sanoo.

Nykyinen 180NX Nissan on tosiaan lähes 20-vuotias ja melko kokenut kärry moottoriurheilun vinkkelistä.

”Joo, ja kun miettii, että sillä autolla pitäisi ajaa vielä ihan huipulla, ja jos vähänkään uskoo metallin väsymiseen, niin jotain on varmasti tapahtunut”, Heinonen sanoo ja naurahtaa.

Vaikka korimalli pysyy samana, saattaa auton sisäpuoli uudistua täysin.

”Tekniikka on vielä auki. Että jatketaanko tuolla Nascar-moottorilla (Dodge R5P7)? Se vähän riippuu. Tämä kisa (Varsova) kertoo paljon. Jos vehkeet kestää nyt tämän, niin sitten todennäköisesti jatketaan tällä reseptillä. Mutta kaikki on vielä auki.”

Heinosen mukaan uusi auto tuo lisäkipinää, intoa ja potkua tekemiseen jo nyt.

”Kyllä. Meillä on ajatuksia siihen uuteen koriin. Voi olla, että minun villeimmät ajatukseni ajetaan alas, mutta jotain siihen varmasti tulee. Mutta se on vasta suunnitteluvaiheessa, ja moni ratkaisu on vielä auki.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025