Juttu on julkaistu Vauhdin Maailman numerossa 11/2016

Kun nykyisin rallien osallistujamäärät enää harvoin yltävät suurimpaan sallittuun, toista oli 1984. Ennen kuin junioreiden ensimmäinen virallinen SM-sarja käynnistyi, tittelistä ajamaan halunneet joutuivat selvittämään tiensä karsinnoista jatkoon. Karsintakilpailuja järjestettiin neljällä eri paikkakunnalla. Näissä ”esi-SM-ralleissa” osallistujia oli lähes 600 autokuntaa.

Hämeenlinnan Raketti-ralliin osallistui myös Hannu Kivistö. Turengin Autourheilukerhoa edustaneella kuljettajalla autona oli aikaisemmin Mikko Sundströmin ajokkina ollut Ford Escort. Sundström voitti Escortilla ja sitä seuranneella Asconalla 1/A-ryhmän SM-kullan 1983. Viimeisen kilpailunsa kyseisellä Escortilla Sundström oli ajanut edellisenä talvena Ähtärin Mesikämmen-rallissa. ”Suntta” oli parhaimmillaan kisassa toisena, mutta hän kaatoi autonsa ja joutui keskeyttämään.

– Kun hain Muuralasta Escortin, siinä ei ollut takalasiakaan. Oli kori sentään kaadon jälkeen suoristettu. Olihan sillä heti kotiin päästyäni hieno vetää, vaikka ohjaamo olikin täynnä pölyä. Isäni maksoi Escortin. Sovimme, että ajan vuoden ja sitten myymme auton. Jos saisimme autosta myyntivoittoa, se pistettäisiin puoliksi – ja niinhän me sitten teimmekin, myöhemmin Escortin Esa Jaakonsaarelle myynyt Kivistö kertoo.

Mutta ennen kuin Escort siirtyi seuraavalle omistajalleen, Kivistö tavoitteli tosissaan menestystä junnusarjassa. Karsintakisan hän aloitti vahvasti oltuaan ensimmäisellä EK:lla nopein.

– Kisa alkoi ihan hyvin. Ykkösellä nopein ja kakkosella kolmas. Mutta sitten kolmospätkällä kävimme vähän ojassa, hän kertoo.

Lyhyessä kisassa ei olisi ollut varaa yhteenkään virheeseen. Kun tulospalvelu ei tuolloin vielä elänyt samalla tavalla reaaliajassa kuin nykyisin, Kivistön oli ajovirheensä jälkeen ajettava niin kovaa kuin mahdollista. Ulosajonsa jälkeen hän ajoikin kahdelle seuraavalle EK:lle pohja-ajan. 

– Tilanne oli jännä; miten luokassamme oikein kävisi, Kivistö muistelee.

Ykkösryhmän isosta luokasta Hämeenlinnasta selviytyi jatkoon kolme autokuntaa. Kivistö ja hänen kartanlukijansa Matti Pesonen sijoittuivat yleiskilpailussa 14:nneksi ja luokassaan juuri kolmansiksi. Jatkopaikka SM-sarjan avaukseen oli varmistunut.

– Tietenkin lähdimme karsintaan ja sitten myös varsinaiseen SM-sarjaan sillä periaatteella, että siellä on pärjättävä, Kivistö toteaa.

Pelkästään Hämeenlinnan karsintakilpailun perusteella Kivistö ei ollut asettanut tavoitteitaan korkealle, vaan luottamusta toivat myös edellisenä syksynä kansallisissa ralleissa saavutetut hyvät tulokset. Voittamisen makuun Kivistö oli päässyt oltuaan Teboil-rallissa junnujen ykkösryhmän nopein.

– Olihan noiden kisojen jälkeen joitakin odotuksia, hän myöntää. 

Ensimmäinen junnu-SM:n osakilpailu oli Varkaudessa. Siellä Kivistö toi ykkösryhmän Ford Escortinsa yleiskilpailussa kahdeksanneksi ja luokassaan kolmanneksi. 

– Pari Opelia oli luokassamme edellämme ja me olimme ykkösryhmän nopein Escort-pari, Kivistö muistelee.

Selkeä tavoite

Junnujen SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Porvoossa.

– Kyllähän me sinnekin sillä mielellä lähdimme, että pinnoja pitää taas tulla, Kivistö sanoo.

– Ottipa kartanlukijani ”Hanski” Sulonen shampanjapullonkin mukaan, mutta sitä ei kyllä sitten ainakaan siellä rallissa korkattu, hän lisää.

Osakilpailua maustoi pieni lumisade, joka ykköspätkän aika pieneen tiehen yhdistettynä takasi riittävän haastavat olosuhteet.

– EK:lla oli sellainen pikkukinkama, jonka jälkeen tie taittoi heti vasemmalle. Siinä ajoimme suoraan, mutta ei siinä kauan aikaa kulunut, Kivistö kuvailee.

Porvoo-rallin kakkos-EK:lla ensimmäinen Kivistön kohtaama poikkeuksellinen tilanne oli jostakin yllättävästä tilanteesta ilmoittanut tien reunaan asetettu varoituskolmio.

– Olin äärettömän arka, jos vain näin kolmion. Tuossa paikassa kanssakilpailijan auto oli melkein poikittain rännissä, mutta me pääsimme siitä kuitenkin ohitse, mutta ei pätkä tuon vuoksi kuitenkaan mitenkään hyvin mennyt, Kivistö jatkaa.

Aivan pikataipaleen lopussa oli pitkä peltoaukea, jota Kivistö loikotteli tulemaan nelosvaihteella.

– ”Hanski” huusi ”Anna mennä. Satasen taulu näkyy”. Siinä samassa ohittaessamme satasen taulun huomasin tien putoavan jyrkästi alas ja samalla kääntyvän pirullisesti oikealle. Vauhtini oli sen verran kova ja penkassa oli niin paljon lunta, että ehdin pikaisesti miettiä. Jos ajaisin suoraan penkkaan, mitään ei tapahtuisi. Jos olisin yrittänyt väkisin kääntää, auto olisi kaatunut tai ainakin olisimme ajaneet ulos, Kivistö kertoo vaihtoehdoistaan.

Porvoo-rallin paikka ei ollut mitenkään ainutlaatuinen, sillä ovathan ratamestarit usein sijoittaneet EK:n maalin siten, että ennakkomerkin ja maalilinjan välissä on ollut tiukka mutka.

– Mutta en minä sitä silloin älynnyt, kun ei ollut riittävää kokemusta. Luulin tien jatkuvan suoraan, kun ei siinä tietenkään mitään huomiomerkkiäkään ollut, Kivistö toteaa.

Hän päätti ajaa suoraan ehdittyään siirtää oikean jalkansa kaasupolkimelta jarrulle. Suoraan jatkettaessa tieltä olikin parin metrin pudotus alempana olleelle pellolle. Kun Escort oli ilmassa, tilanteen koko karmeus paljastui.

– Näin suoraan meidän ulosajolinjallamme, noin kymmenen metrin päässä tiestä olevan Sunbean Avengerin. En kerinnyt toisen auton havaittuani tehdä enää mitään muuta kuin paniikkijarrutuksen ja toivoa, ettei siellä olisi ketään sisällä. Avenger oli mennyt ulos perä edellä. Escortin vasen etupyörä osui Avengerin kuljettajan puoleiseen A-pilariin. Siitä automme kaatui kyljelleen Avengerin viereen, Kivistö eläytyy.

Ulosajaneen Sunbeamin kuljettaja oli Pekka Lehtinen, jonka autolle varsinainen ulosajo ei aiheuttanut runsaasta lumesta johtuen edes naarmuja. Tilanne olikin toinen kahdeksan minuuttia myöhemmin Kivistön laskeuduttua Sunbeamin päälle.

Lehtisen auton jäätyä pellolle suoraan ulosajolinjalle hänen kartanlukijansa Veikko Ålander oli välittömästi vienyt tien reunaan varoituskolmion, jotta heidän jälkeensä tulleet kilpailijat eivät kompuroisi paikassa. Varoituskolmion lisäksi penkalla oli myös varoitusvalo ilmoittamassa ulosajosta ja tien poikkeavasta luonteesta. Avengerin jälkeen seitsemän paikalle saapunutta autokuntaa selvisikin yllättävästä mutkasta, mutta kahdeksantena tullut Kivistö ei.

– Olen ihan varma, että jossakin vaiheessa yleisö oli heittänyt kolmion ja valon pois. Ei siellä mitään ollut. Kolmio ja valo olisivat näkyneet suoralla tiellä hyvin, kun tulimme, hän painottaa.

Harvinaisen EK:lla tapahtuneen yhteentörmäyksen kustannuksia yritettiin saada vakuutusyhtiön maksettavaksi, mutta vastaus oli selkeä; kumpikin autokunta joutuisi maksamaan omat korjauskustannuksensa omasta budjetistaan.

Osumassa Avenger vaurioitui pahasti, sillä sen turvakehikkokin vääntyi. Escort vastaavasti selvisi tapahtumasta hämmästyttävän vähäisin vammoin. Ford oli kilpailukuntoinen uuden joustintuen, alatukivarren, joidenkin peltiosien sekä uusien lisävalojen asentamisen jälkeen. Vaikka kahden auton romuttuminen ei talvisessa ja pimeässä lauantai-illassa kilpailijoita naurattanutkaan, tilanne, josta onneksi sentään selvittiin pelkin aineellisin vaurioin, tutustutti Kivistön ja Lehtisen toisiinsa. Kun kumpikin oli ammatiltaan autokauppias, he tekivät myöhemmin useita autokauppoja keskenään ja saivat toisiltaan hinnoitteluapua omiin vaihdokkeihinsa.

– Ennen onnettomuutta emme tunteneet toisiamme, Kivistö kertoo.

Kun ulosajo tapahtui lähes EK:n maalissa, siitä oli näköyhteys normaalisti reitillä liikkuneeseen huoltoon. Näiden ei tarvinnutkaan ihmetellä miksi heidän ”asiakkaansa” eivät saapuneet EK:lta. Todellinen punnerrus alkoi vasta sen jälkeen, kun pikataival oli avattu yleiselle liikenteelle ja autot piti saada pellolta tielle ja trailereille.

Varovaisempaa menoa

Kilpailutahti oli junnusarjassa kova. Vain kaksi viikkoa Porvoon osakilpailun jälkeen nuoret mestariehdokkaat ajoivat kolmannen osakilpailunsa Satakunta-rallin.

– Kyllä siellä kuule kaasujalka väpätti ykkös- ja kakkospätkillä. Edellisen kisan ulosajo kaikkine tapahtumineen vaikutti ihan selvästi ajooni. Vasta tauon jälkeen ajoni alkoi kulkea paremmin, mutta sitten Escortista hajosi perä, Kivistö harmittelee.

Junnusarjan talvikausi päättyi Kouvolan osakilpailuun.

– Olimme luokassamme kolmansia ja yleiskilpailussa kympin sakissa, Kivistö taustoittaa.

Kesäkausi käynnistyi Valkeakosken seudulla järjestetyssä Viidennumero-rallissa.

– Siellä kaadoimme ykkösellä, Kivistö toteaa.

Mahtoiko kaatoon olla syynä se, että Kivistö oli vain viikkoa aikaisemmin ollut 0-autotehtävissä Pentti Tarkkalan kartanlukijana. Tarkkala oli kakkosryhmän kärkikuljettajia 1980-luvulla ja tietenkin Kivistö yritti oppia hänen ajostaan kaiken mahdollisen.

– Olimme 0-autona Nurmijärvi-rallissa ja ”Pena” latasi menemään niin perhanasti. Kisan valvoja tuli torumaan meitä jo ykköspätkän jälkeen, sillä 0-auto ei olisi hänen mielestään saanut tulla niin kovaa. ”Penan” ajo näytti vierestä katsottuna äärettömän helpolta. Ei hän juurikaan välittänyt edes huomio- tai vaaran merkeistä. Hän vain latasi menemään, Kivistö kertoo.

Tietenkin ”opintomatkansa” tuloksena Kivistö päätti ajaa samalla tavalla.

– Viidennumerossa EK 1 oli meikäläiselle sopivaa juohevaa tietä. Sitten tulimme talon piha-alueelle, jossa oli huomiomerkki. Näin piha-alueen, jossa vasemmalla oli lato, olevan laaja. Latasin sinne oikein huolella ja niinhän tie tietenkin kääntyikin oikein kunnolla. Perä putosi ojaan ja auto kaatui. Kartturini olisi ollut valmis keskeyttämään, mutta kun tuulilasi oli ehjä ja auto pelasi, päätin jatkaa. Sitten olimmekin kakkos-EK:lla toiseksi nopeimmat. Sijoituimme yleiskilpailussa 30:nneksi. Se jäi viimeiseksi Escortilla ajamakseni kilpailuksi, Kivistö toteaa.